Keski-Uusimaa lehti 16.05.2024 Teksti Oskari Lehto, kuva Sauvo Jylhä.
Sipoon Sanomat digilehti 28.05.2024, Sipoon Sanomat lehti 02.06..2024

Yrittäjä Jokke Härmän vuonna 1999 perustama POP-ravintola Järvenpään Kinnarinkatu 1:ssä tunnetaan ennen kaikkea pitsoistaan, mutta nykyisin ravintolasta saa myös monenlaista muuta käsityönä valmistettua ruokaa.

Puuhiiligrillissä paistettavien hampurilaisten, kanaruokien ja salaattien ohella valikoimia on viime vuosina kasvatettu kahdella uudella niin sanotulla pilvikeittiöllä, jotka ovat nimeltään Mexicali ja It’s Döner!

– Korona-aikana sain raivattua ravintolaan noin 30 neliötä uutta tilaa, joten lisäsin valikoimiin kalifornialaisilla vivahteilla itse tehdyt meksikolaiset tacot, nachot ja burritot. Idea tällaiseen ruokaan kypsyi jo vuonna 1994, jolloin sain työ- ja oleskeluluvan Kaliforniaan. Esimerkiksi tacomme ovat aitoon tapaan maissista tehtyjä, pehmeitä ja gluteenittomia, Härmä kertoo.

Pilvikeittiö tarkoittaa ravintolaa, jolla ei ole omia tiloja ja joka valmistaa ruokaa ainoastaan toimitettavaksi. POP-ravintolan tiloissa on kuitenkin terassi mukaan luettuna noin 100 asiakaspaikkaa, joten kaikkia tuotteita voi syödä myös paikan päällä.

Aivan äskettäin tarjontaan on otettu myös It’s Döner! -pilvikeittiön döner-rullat, -leivät ja -lautaset, joiden lihat maustetaan ja paistetaan itse paikan päällä Kinnarissa.

– Kävin tätä varten testaamassa dönereitä niin monessa paikassa, että minulle tuli kolme kiloa lisää painoa, Härmä naurahtaa.

Mexicalin tuotteet ovat Jokke Härmän mukaan kiinnostaneet varsinkin naisia ja nuorempia asiakkaita. Döner-rullat ovat maistuneet myös miehille. New York -tyyliset artesaanipitsat ovat silti edelleen POP-ravintolan selvästi myydyin tuoteryhmä.

Ravintolayrittäjänä Jokke Härmä on toiminut vuodesta 1990 lähtien. Silloin hän avasi Kotipizza-ravintolan Järvenpäähän, Mannilantien ja Helsingintien risteykseen. Vuosina 1992 ja 1993 hän perusti kaupunkiin kaksi muuta Kotipizzaa, ja vuonna 1994 Rax-perheravintolan.

Tuolloin aika oli täysin toisenlainen kuin nyt: Suomi ei ollut vielä EU:ssa eikä ulkomaisia raaka-aineita ollut saatavissa laajalti. Ravintolat Suomessa eivät toimittaneet ruokaa kotiinkuljetuksella.

– Olin ensimmäisenä Kotipizza-yrittäjänä aloittamassa kotiinkuljetuksia ja yömyyntiä Suomessa 1990-luvun alkuvuosina. Koronavuosina kotiinkuljetusten osuus oli huipussaan, ja nyt 35–50 prosenttia valmistamistamme ruoka-annoksista kuljetetaan ravintolasta asiakkaalle.

Jokke Härmä aloitti ravintolayrittäjänä Järvenpäässä vuonna 1990. POP-ravintolaa Kinnarissa hän on pyörittänyt vuodesta 1999.

Woltin tai Foodoran kaltaisten kuljetusfirmojen kanssa Jokke Härmä ei ole tehnyt yhteistyötä, koska hänen mielestään niiden kulurakenne ja kustannukset ovat kestämättömiä ravintolayrittäjien kannalta. Ylipäätään ajat ovat nyt kovia ravintola-alalla.

– Tilanne on nyt pahin koko urani aikana, eikä loppua näy. Kustannukset nousevat jatkuvasti, minkä vuoksi ihmiset ostavat vähemmän ja pienempiä annoksia. Toivoisin, että yhteiskunta kohtelisi ravintola-alan yrittäjiä samalla tavalla kuin muitakin yrittäjiä. Esimerkiksi korona-aikana lounassetelietua laajennettiin väliaikaisesti myös kaupoille, mutta ratkaisusta on tullutkin pysyvä, Härmä huomauttaa.

Pian 60 vuotta täyttävä Jokke Härmä ei ole kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan ja harmittelemaan tilannetta. Asioihin hän pyrkii vaikuttamaan muun muassa kokoomuksen kunnanvaltuutettuna kotikunnassaan Sipoossa. Ravintolansa toimintaa Härmä kehittää jatkuvasti ajatuksella “tee asiat vähän paremmin”. Hänellä on myös useita ideoita mahdollisista uusista tuotteista ja konsepteista.

– Niistä ei parane kuitenkaan vielä kertoa mitään, mies hymyilee.