Julkaistu Keski-Uusimaa, Mielipide 23.05.2026
Kuva: Jokke Härmä
Suomesta on tullut hiljalleen itsepalvelumaa. Kukaan ei varsinaisesti päättänyt niin, eikä siitä koskaan järjestetty kansanäänestystä. Silti olemme ajautuneet yhteiskuntaan, jossa kansalainen tekee yhä enemmän itse – usein vielä maksamalla siitä entistä enemmän.
Ennen pankissa oli virkailija – nyt sovellus. Ennen kaupassa oli kassahenkilö – nyt itsepalvelukassa, jossa asiakas tekee työn ilmaiseksi ja tuntee syyllisyyttä, jos viivästyttää jonoa punnitessaan tuotteita väärällä numerolla. Lentokentällä matkustaja tulostaa omat matkatavaralappunsa, kirjastossa lainaa itse kirjansa ja terveysasemalla täyttää oirearvionsa digitaaliseen järjestelmään.
Kauppojen supervarastoissa robotit kulkevat hyllyvälissä tarkistamassa varastosaldoja ja kuljettavat tilauksia asiakkaiden kotiin vilkkuvalot välkkyen ja viirit liehuen. Jos robotti jää jumiin kadunkulmaan, ihmiset vielä ystävällisesti auttavat sitä jatkamaan matkaansa. Ravintoloissa tilaukset naputellaan kosketusnäyttöihin, kahviloissa ja lounasravintoloissa asiakas kokoaa itse annoksensa, kantaa tarjottimensa ja palauttaa lopuksi astiat keräyspisteeseen.
Monessa paikassa puhelimellakaan ei enää tavoita ihmistä. Vastassa on automaatti, joka pyytää painamaan ykköstä takaisinsoittopyyntöä varten. Sen jälkeen odotetaan – ehkä turhaan.
Kaiken tämän piti tehdä elämästä sujuvampaa. Osittain tekikin. Suomalaiseen mielenlaatuun sopii ajatus siitä, että asiat voi hoitaa ilman turhaa ”small talkia”. Mutta samalla itsepalvelusta on tullut lähes ideologia, jossa ihmiskontakti nähdään hitaana ja kalliina poikkeuksena.
Paradoksi on siinä, että samalla kun palvelut vähenevät, hinnat eivät juuri alene. Asiakas tekee enemmän, mutta säästö ei näy asiakkaalle. Se näkyy yritysten tehokkuusraportissa.
Samaan aikaan julkisessa keskustelussa vaaditaan yrityksiä palkkaamaan lisää työntekijöitä ikään kuin eläisimme edelleen vanhassa työvoimavaltaisessa markkinataloudessa. Todellisuus on monessa yrityksessä toinen. Yrittäjät pohtivat nyt, miten henkilöstöä voitaisiin vähentää, toimintoja automatisoida, ulkoistaa töitä alihankintaan ja kustannuksia leikata, jotta toiminta pysyisi kannattavana. Tämä on tätä päivää.
Turistit puolestaan ihmettelevät sunnuntaisin ja arkipyhinä, miksi Suomessa ravintolat ja palvelut sulkeutuvat juuri silloin, kun ihmisillä olisi aikaa käyttää niitä. Syy löytyy kustannuksista: sunnuntaiden kaksinkertaiset palkkakustannukset lisineen tekevät monelle yritykselle aukiolosta täysin kannattamatonta.
Ongelma ei kuitenkaan ole teknologia vaan se, että itsepalveluyhteiskunta alkaa suosia niitä, jotka osaavat jo valmiiksi navigoida järjestelmissä. Nuori ja digiosaava pärjää hyvin. Mutta entä ikäihminen, joka ei muista salasanaansa? Entä ihminen, joka ei jaksa täyttää monimutkaisia verkkolomakkeita vaikeassa elämäntilanteessa?
Kun kaikki muuttuu itsepalveluksi, yhteiskunta alkaa huomaamattaan vetäytyä vastuusta. Jos et onnistunut varaamaan aikaa tai löytämään oikeaa painiketta, vika on helposti sinussa.
Itsepalvelu ei ole väärin. Moni arvostaa nopeutta ja riippumattomuutta. Mutta yhteiskunnan sivistystä mitataan sillä, jääkö ihmiselle edelleen mahdollisuus kohdata toinen ihminen silloin, kun hän sitä tarvitsee.
Suomi on tehokas maa. Ehkä liiankin tehokas. Me insinöörikansana optimoimme prosessit, automatisoimme palvelut ja digitalisoimme kohtaamiset. Samalla riskinä on, että katoaa jotakin olennaista: tunne siitä, ettei ihminen ole yksin järjestelmän edessä.
Sillä joskus paras palvelu ei ole se, jonka voi tehdä itse. Vaan se, jossa joku toinen auttaa.
Jokke Härmä
Yrittäjä, Kunnanvaltuutettu (Kok.)
