Julkaistu Keskiuusimaassa 18.9.2023

Keravalle avautui hulppea sisäampumarata: “Vastaavaa ei taida olla muualla Suomessa”

Järvenpään reserviläiset käyvät harjoittelemassa Keravalla säännöllisesti. Puheenjohtaja Jokke Härmän mukaan ulkoammuntapaikkoja on muun muassa Jokelassa ja Mäntsälän Hirvihaarassa.

Reserviläisten Ampumaradalla voi ampua pistoolikaliiperisilla aseilla kahdella eri radalla.

Savion Klondyke-talon siipirakennukseen, seksivälinekauppa Kaalimadon naapuriin on kokoontunut pieni joukko ihmisiä, joista useimmat ovat pukeutuneet maastokuvioisiin asuihin. Käynnissä on Järvenpään reserviläisten harjoitusvuoro uudella Reserviläisten ampumaradalla.
– PAM! PAM!

Laukaukset kajahtavat, savu nousee 9-millisen pistoolin piipusta ja hylsyt kilahtavat lattialle, kun Susanna Majaniemi kävelee toiminnallisella radalla ja ampuu seinustalla oleviin tauluihin kaksi laukausta kerrallaan, yhteensä kuusitoista kertaa.

Majaniemi on ollut reserviläistoiminnassa mukana noin 25 vuotta, mutta ampumista hän on harrastanut noin vuoden ajan.
– Onhan tämä nyt siistiä! Ampuminen on jännittävää. Oikeaoppinen laukaisu on vaikeinta suorituksessa, mutta kehitystä on tapahtunut, hän hymyilee.

Heinäkuun lopussa käyttöön otettu Reserviläisten ampumarata on parantanut reserviläisten mahdollisuuksia harrastaa ampumista. Nimensä mukaisesti ampumarata on tarkoitettu vain reserviläistoiminnassa mukana oleville.

Uusi rata palvelee Reserviläisliiton ja Reserviupseeriliiton Helsingin seudun ja Uudenmaan piirejä ja yhdistyksiä. Alueella toimii kaikkiaan noin 80 reserviläisyhdistystä, mutta jos yhdistys haluaa käyttää rataa, sen pitää olla rataa pyörittävän Reserviläisten Ampumaratayhdistyksen jäsen. Tällä hetkellä jäsenyhdistyksiä on 23.

Ratayhdistyksen puheenjohtaja Mikko Lehtinen kertoo, että sisäampumaradalle on ollut tarvetta, koska reserviläisillä ei ole juuri ollut ympärivuotisia harjoittelupaikkoja Etelä-Suomessa.

– Esimerkiksi Keravalta katsottuna lähimmät tällaiset paikat ovat olleet Porvoossa ja Lopella Topenon kylässä. Pääkaupunkiseudulla toimii joitakin kaupallisia ratoja, mutta ne ovat kalliimpia. Tänne on matalampi kynnys tulla, hän valottaa.

Ampumaradalle jäävät hylsyt siivotaan pois ja viedään kierrätykseen. Romuliikkeet maksavat messinkisistä hylsyistä selvää rahaa. Oskari Lehto
Klondyke-taloon on rakennettu talkoovoimin hulppea ampumarata. Äänieristetyssä tilassa on kaksi erillistä ampumarataa: toisessa osassa on perinteinen 25 metrin tarkkuusampumarata ja toisella puolella on toiminnalliseen ampumiseen tarkoitettu 20 x 20 metrin rata.
Radoilla voi ampua pistoolikaliiperisilla aseilla sekä pienoiskivääreillä ja ilma-aseilla. Klondyke-talossa ei säilytetä aseita eikä ampumatarvikkeita, vaan käyttäjät tuovat ne aina erikseen paikan päälle omille käyttövuoroilleen.

Ampumaratayhdistyksellä oli viime vuonna jo katsottuna sopiva tila ampumaradalle Vantaan Koivuhaasta, mutta tilaratkaisu olisi Mikko Lehtisen mukaan ollut lyhytaikainen. Niinpä katseet kääntyivät Klondyke-taloon, josta sattumalta löytyi sopivaa tilaa.

– Nykyisessä maailmantilanteessa on sellainen hopeareunus, että kiinnostus ja arvostus tällaista toimintaa kohtaan on kasvanut Lehtinen huomauttaa.
Järvenpään reserviläisten puheenjohtaja Jokke Härmä kehuu Klondyken toiminnallista ampumarataa, joka on hänen tietojensa mukaan ainutlaatuinen koko Suomessa.

Järvenpään reserviläisten puheenjohtaja Jokke Härmä vahvistaa väitteen. Hänen mukaansa Järvenpään paikallisyhdistyksen jäsenmäärä on Ukrainan sodan alkamisen jälkeen käytännössä tuplaantunut, ja nyt jäseniä on noin 330. Härmän mukaan ampuminen on erittäin tärkeä osa reserviläistoimintaa. Ampumista harjoittelee aktiivisesti noin 50 Järvenpään paikallisyhdistyksen reserviläistä ja saman verran jäseniä käy mukana satunnaisemmin. Härmä kehuu etenkin Klondyke-talon toiminnallista ampumarataa, jossa voi ampua kolmeen eri suuntaan ja jonka valaistusta voi tarvittaessa säätää.

– Rata on ainutlaatuinen, eikä vastaavaa taida olla muualla Suomessa. Kun radalla samalla liikutaan ja ammutaan, toiminta vastaa paljon paremmin tositilannetta kuin muilla radoilla. Yhdistyksemme on tähän asti ampunut ulkoradoilla, mutta täällä harjoittelu on mahdollista ympäri vuoden, Härmä kiittelee.

Julkaistu: Keskiuusimaa https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/6208395

Kirjoittaja ja kuvat: Oskari Lehto

Järvenpään reserviläisten puheenjohtaja Jokke Härmä kehuu Klondyken toiminnallista ampumarataa, joka on hänen tietojensa mukaan ainutlaatuinen koko Suomessa. Oskari Lehto

Ampumaradalle jäävät hylsyt siivotaan pois ja viedään kierrätykseen. Romuliikkeet maksavat messinkisistä hylsyistä selvää rahaa. Oskari Lehto